Tervetuloa Nallekuvaan
Nallekuva on päiväkoti-, kerho- ja leikkipuistokuvauksiin keskittynyt perheyritys, joka tallentaa lasten eri elämänvaiheet laadukkaisiin kuviin. Kokeneet ja hauskat kuvaajamme loihtivat ikimuistoiset ilmeet ja tekevät kuvauksesta mukavan leikkihetken lapselle.
Otamme henkilökuvien lisäksi suosittuja sisarus- ja kaverikuvia sekä kuvia lapsesta oman lempilelun kanssa. Kuvausalueemme on Etelä- ja Keski-Suomi aina Kuopion korkeudelle saakka.
Verkkokaupasta osoitteesta www.kuvatilaus.fi löydät erilaisia lahjaideoita vaikkapa isovanhemmille, kummeille tai kavereille. Lapsen omalla kuvalla varustetut palapelit, hiirimatot, esiliinat, mukit tai t-paidat ovat mukavia tuliaisia tai syntymäpäivä- ja joululahjoja.
Ajankohtaista:
Olemme liittyneet kuvatilaus.fi nettipalveluun. Nyt vanhemmat voivat katsella ja valita haluamansa kuvat itse kuvaustunnuksillaan sivustolta.
 Uutta:
Palveluun pääsee osoitteesta www.kuvatilaus.fi ja syöttämällä kuvaustunnuksen onnistuneet kuvat avautuvat katsottaviksi.
Olemme luopuneet valmiista kuvapaketeista. Asiakkaat saavat itse valita haluamansa kuvat verkkokaupasta. Kuvat julkaistaan palvelussamme yleensä 1-2 vuorokauden kuluttua kuvauksesta.
Toimitusaika on noin viikko tilauspäivästä ja erikoistuotteille n. kaksi viikkoa. Postin kululle toki pitää laskea täåhän vielä muutama päivä. Käytössämme on toimiva ja monipuolinen palvelu, josta olemme saaneet paljon myönteistä palautetta.
|